Seurakunnan jäsenenä

Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä toimimaan tahtonsa mukaisesti. Lähetystyö ei ole vain tuolla kaukana, vaan myös tässä ihan lähellä. Se on niin rippikouluissa kuin Juvan kylillä. Rukoilemalla ja kokeilemalla voit löytää itsellesi sopivan tavan palvella.

Rippikoulut uudistuvat koko Suomessa. Uudistuksen suurena linjana on nostaa rippikoulua käyvä nuori entistä enemmän rippikoulun keskiöön. Nuori ei ole vain sanko, johon viisaat opettajat kaatavat tietoa, vaan rippikoulua omalta osaltaan toteuttava yksilö. Juvalla tämä näkemys ei varsinaisesti ole uusi. Rippikoulut eivät ole vuosiin olleet pelkkää muistiinpanojen kirjoittamista ja ulkoa oppimista. Elämää ei välttämättä opi vain pänttäämällä – ei edes kristillistä elämää.

Muutenkin tämän hetken trendinä on seurakuntalaisten aktivoiminen tekemään itse asioita. Jumalanpalvelusryhmät ovat rikastuttaneet seurakuntamme jumalanpalveluksia jo kahden vuoden ajan. Niistä on pidetty ja ne ovat toimineet hyvin.  Lisäksi Operaatio joulun lapsi tekee marraskuussa jokaisesta avustustyöntekijän. Pieneen pakettiin saa itse kerätä asiat, jotka haluaa antaa romanialaiselle lapselle joululahjaksi.

Seurakunnan on tarkoitus olla jäseniensä muodostama yhteisö myös tekemisen suhteen. Toki edelleen on mahdollista tulla tilaisuuksiin vain saamaan itse. Kenenkään ei tarvitse antaa omaa panostaan yhteiseksi hyväksi. Aina ei vain jaksa ja kykene. Ja kuitenkin jo kasteessa meidät kutsutaan lähetystyöhön. Se on Jeesuksesta kertomista sanoin ja teoin. Sen ei tarvitse olla kauaksi lähtemistä, vaan myös omassa elämäntilanteessa toimimista.

Maria sanoi aikanaan enkelille: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Ja hän tuli raskaaksi. Hänen paikkansa palvella tuossa hetkessä oli hyvinkin tässä ja nyt -tyyppinen; hän kantoi ja synnytti Jeesuksen. Hänen tehtävänsä oli paljolti sitä samaa, mitä kaikki äidit tekevät ja kokevat.

Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä toimimaan tahtonsa mukaisesti. Lähetystyö ei ole vain tuolla kaukana, vaan myös tässä ihan lähellä. Se on niin rippikouluissa kuin Juvan kylillä. Rukoilemalla ja kokeilemalla voit löytää itsellesi sopivan tavan palvella. Se, ettei jotain asiaa osaa, ei ole kovin hyvä peruste kokeilemattomuuteen. Vanha totuus on, ettei Jumala kutsu päteviä, vaan pätevöittää kutsutut.

En kirjoittanut tätä siksi, että haluaisin vähemmän töitä itselleni. Ymmärrän, ettei maailmaa valloiteta Jeesukselle yhden ihmisen voimin. Tarvitaan meitä kaikkia! Jeesus on kuollut koko maailman puolesta ja kaikki voivat saada anteeksi. Kaikille on elämä tarjolla – eiköhän kerrota se heille sanoin ja teoin!

5 joulu

Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan

Huomenna, jos Jumala suo, kansamme kerääntyy sankoin joukoin televisioiden ääreen. Katsotaan juhlapukuja, koruja ja julkkiksia. Tosin Juvan kirkkoherra ei tänä vuonna ole tiettävästi paikalla. Noissa hienoissa juhlissa toimittajat haastattelevat ihmisiä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä arvaan, että jälleen monelta kysytään: ”Mitä itsenäisyys merkitsee sinulle?” Lue lisää

29 marras

Lahja lapselle

Juvan seurakunnassa oli tänä vuonna neljättä kertaa Operaatio joulun lapsi- keräyksen pakettien palautuspiste. Operaatiota järjestää Suomessa Patmos- lähetyssäätiö ja on hyvin yhteiskristillinen. Monet eri seurakunnat ympäri maan keräävät kenkälaatikon kokoisia lahjoja Euroopan köyhimmille lapsille. Juvalla keräys teki tänä vuonna uuden ennätyksen. Lue lisää