Kuollut

Monelle juvalaiselle tutuksi tullut, ystävyysseurakunnassamme Järvakandissa palvellut pappi Kalju Kukk, menehtyi vaikeaan sairauteen Pärnun sairaalassa 13. kesäkuuta. Hän olisi elokuussa täyttänyt 75 vuotta.

Kutsumuksen papin tehtävään hän peri kotoaan isältään, joka oli hernhutilainen saarnamies. Papiksi valmistuttuaan Kukk palveli eri seurakunnissa Eestin evankelis-luterilaisessa kirkossa, kunnes muutti Järvakandiin 1990-luvun puolivälissä. Siellä hän palveli paitsi Järvakandin seurakuntaa myös ympäristön seurakuntia. Kalju oli pidetty sielunhoitaja ja seurakuntapappi, joka oli aina seurakuntalaisten käytettävissä. Kaljun uskoa Eestin kansaan kuvaa hyvin hänen seuraava toteamuksensa: ”samana päivänä, kun minut kutsuttiin Paistuun, haudattiin Moskovassa Nikita Hrustsov, jonka uskon- ja kirkonvastainen kampanja ei purrut meidän kirkkokansaamme.”

Eestiläinen kirkollisuuden asiantuntija, professori Voldemar Ilja on kirjoittanut Kaljusta, että hän oli todellinen hernhutilaisuuden ekspertti.

Piispa Einar Soone siunasi Kaljun haudan lepoon Raplassa, avustajanaan Kaljun veli, Raplan ja Järvakandin kirkkoherra Mihkel Kukk sekä20 muuta pappia. Kirkossa Kaljun avoimen arkun äärellä seisoi vuorollaan koko tilaisuuden ajan neljän pappisveljen tai -sisaren kunniavartio. Myös saattoväen runsaus osoitti, miten arvostettu Kalju oli. Koen Jumalan johdatuksena sen, että olimme juuri silloin Tuulan kanssa Järvakandissa ja saimme näin ystävyysseurakunnan edustajina olla saattamassa ystäväämme. Kalju, joka ei eläessään kaipaillut merkkipäivinään kukkia, sai valtaisan kukkameren hautakumpunsa ylle.

Juvan seurakunta siunaa ystäväpappinsa Kaljun muistoa.

                                                                                       Ilkka Asikainen

                                                                                       kirkkovaltuuston puheenjohtaja                                                              

  • 23.07.2018

14 maalis

Rakkaudesta Raamattuun

Olen jo todella pitkään, yli 10 vuotta, halunnut päästä opiskelemaan bibliodraamaa. Pikäaikainen haaveeni toteutui viime syksynä, kun puolitoistavuotinen ohjaajakoulutusryhmä alkoi Järvenpäässä ja minä olen siinä mukana. Lue lisää

7 maalis

Juvalaisten osalta koulujen hiihtoloma on tältä vuodelta ohi. Toivottavasti sen aikana on huilattu riittävästi, että jälleen on voimia ja mielenkiintoa opiskella kevään mitta kesälomaan saakka. Lue lisää

4 maalis

Laskiaissunnuntain näköaloja

Suomalaiseen laskiaisperinteeseen kuuluu ulkoilu ja mäenlasku pulkalla tai suksilla. Kirkollinen merkitys laskiaiselle tulee kuitenkin paastoon laskeutumisesta. Pääsiäistä edeltävä 50 päivän paastonaika alkaa laskiaistiistaina. Lue lisää