Oli levollista ja tyyntä –alkoi pyhä

Olin lomani jälkeen työpaikan aamukahvilla. Puhuttiin lapsuuden kesistä, muistoista.

Olin lomani jälkeen työpaikan aamukahvilla. Puhuttiin lapsuuden kesistä, muistoista. Kerroin, miten kävin perjantaisin äitiäni vastassa hänen työpaikallaan. Muistan sen tunteen, kun kipusin kierreportaat toiseen kerrokseen ja etuhuoneessa Leena tervehti minua. Menin käytävään ja äidin huone oli siinä toinen vasemmalla. Odotin, kun hän laittoi työpöytänsä järjestykseen. Yhdessä kiiruhdimme kauppaan ja sieltä kotiin. Perjantai oli siivouspäivä ja sitä varten tarvitsimme vahvat kahvit ja leipäjuustoa. Muistelen noita aikoja hellyydellä. Perjantain siivous ei ollut kovin mieluisaa, mutta puhdas koti, leppoisa ilta ja karkkipäivä korvasivat sen. Lauantain äiti leipoi ja laittoi ruokaa leivinuunissa. Muistan pullan tuoksun, perunalaatikon, joka suli suussa ja tuoreen hiivaleivän. Saunaan mentiin aikaisin ja lauantain toivotut soi radiosta. Muistan, miten kesäiltana tuoksui. Seisoin ulkona ja kuuntelin, kun ehtookellot soivat hiljenevässä illassa. Oli levollista ja tyyntä – alkoi pyhä.

Raja arjen ja pyhän välillä oli tuolloin selkeämpi. Nykyisin yhteiskuntamme 24/7 on vienyt myös minut mukanaan. On vaikea asettua lepoon ja pyhään kaiken hyörinän keskeltä. Välillä muistutan itselleni, ettei Jumalakaan luomistyön hurmassaan painanut yhtä putkea vaan lepäsi ja katseli työnsä tulosta. Olisiko luotu Luojaansa parempi, kestävämpi, lujempi ja jaksaisi ilman lepoa ja pyhää?

Kirkon kellot soivat edelleen lauantai-iltana klo18 merkiksi pyhän alkamisesta.  Vaikka olisimme sunnuntain töissä voimme silti pyhittää tuon päivän ja hiljentyä Luojamme edessä kukin tavallamme. Uskon vahvasti, että ihminen tarvitsee tietoista hiljentymistä Luojansa edessä. Uskon myös, että lapsuudessa opittu ja omaksuttu elää meissä ja kannamme turvallisia, hyviä muistoja läpi elämän voimavaranamme. Lapsuuden Pyhä elää meissä ja kantaa meitä läpi elämän tuulten ja myrskyjen. Tämä lämmin kesä kirvoitti minussa lapsuuden muistot – silloinhan aurinko paistoi, oli lämmintä ja levollista – niin minä muistan.

Juvan seurakunnan diakoni

Maarit-Hannele Sutinen

  • 28.08.2018

30 elo

Heinäsirkan siritystä

Olen siinä iässä, että välillä tulee mietittyä ikääntymistä. Ikääntymiseen voi varmaan suhtautua monella tavoin. Peruskysymys lienee se, millaisia muutoksia kehossa tapahtuukaan? Lue lisää