Heinäsirkan siritystä

Olen siinä iässä, että välillä tulee mietittyä ikääntymistä. Ikääntymiseen voi varmaan suhtautua monella tavoin. Peruskysymys lienee se, millaisia muutoksia kehossa tapahtuukaan?

Olen siinä iässä, että välillä tulee mietittyä ikääntymistä. Ikääntymiseen voi varmaan suhtautua monella tavoin. Peruskysymys lienee se, millaisia muutoksia kehossa tapahtuukaan?

Alkukesästä jännitin hiukan, olenko jo siinä iässä, että en enää kuule heinäsirkan siritystä. Alkukesästä en kuullutkaan, mutta jossain vaiheessa juhannuksen jälkeen huomasin: siellähän se kaima on soittopuuhissaan! Sillä hetkellä tunsin nuorenevani ainakin pari vuotta.

Kuulo heikkenee ajan myötä luonnostaan, eikä kaikkea ehkä ole tarpeenkaan kuulla. Kuuleminen ja kuulemisen ymmärtäminen ovat eri asioita. Joskus voi kuulla lumihiutaleiden putoamisen maahan ja toisinaan havahtumiseen tarvitaan ukkosen jyrähdys melkeinpä kohdalla, ennen kuin ymmärtää, että ympärillä tapahtuu jotakin.

Samoin on Jumalan äänen kuulemisen laita. Nuorena ja kiireisenä joku voi ajatella, että pysähtyy kuuntelemaan Jumalan ääntä sitten kun on jo vanha ja raihnainen, kun ei pysty enää muuhun. Tuon kiireen voi pysäyttää vain totaalinen tyrmäys, mikä se sitten itse kunkin kohdalla onkaan. Mutta jos malttaa pysähtyä, katsella ympärilleen, voi jo nuorempana havaita asioita, jotka olemassaolollaan ikään kuin kuiskaavat Jumalan sanoja sinulle. Jumalan huomenpidosta, hyvyydestä ja viisaudesta voi saada aavistuksen vaikka luontoa seuraamalla, mutta erityisesti Jumala puhuu meille Raamatun kautta. Raamattuun tutustumalla oppii tuntemaan Jumalaa syvemmin, eikä tarvitse elää pelkästään arvailujen varassa. Toisten kristittyjen kanssa on myös hyvä vaihtaa kokemuksia siitä, missä tilanteissa Jumala on tuntunut olevan erityisen lähellä. Arvailu vaihtuu ymmärtämiseksi, vaikka kyllä Jumala on meitä niin paljon suurempi ja viisaampi, että kaikkea emme voikaan ymmärtää.

Kesä on taittunut syksyn puolelle enkä muista milloin viimeksi olisin havahtunut heinäsirkan siritykseen. Ehkä en ole sitä kuullut tai ymmärtänyt kuulleeni. Syksyn myötä seurakunnassa pyörähtää käyntiin monen ikäisille monenlaista toimintaa, johon olet sydämellisesti tervetullut. Jumalanpalvelukset ovat herkkua ympäri vuoden, Toivonsalin keskiviikkoilloissa taasen vuorottelevat Raamatun opetukset, Toivonlauluja –yhteislauluillat, Salasiunaajien klubi ja viikkomessut, nämä näin esimerkkinä monen tilaisuuden joukosta. Seuraile seurakunnan ilmoituksia Juvan lehdessä ja netissä. Tule ja tuo ystäväsikin. Heinäsirkat ovat kenties jo vetäytyneet talviteloille, mutta Juvan seurakunnan oma Sirkka kumppaneineen on vielä Herran ja seurakuntansa palveluksessa. Tervetuloa seurakunnan tiloihin ja tilaisuuksiin tai juttelemaan silloin kun olemme liikkeellä milloin missäkin. Kuulostellaan, mitä asiaa Jumalalla on meille juuri nyt.

Sirkka Pylkkänen, Juvan seurakunnan kirkkoherra

  • 30.08.2018

17 tammi

Kristittyjen yhteinen rukousviikko

Huomenna alkaa maailmanlaajuinen Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko (18.-25.1.2019). Viikon tarkoituksena on herättää meitä kristittyjä rukoilemaan yhdessä niin täällä Suomessa kuin maailmallakin. Tämänkertaisen rukousviikon teemana on ”Olkaa rehellisiä ja oikeudenmukaisia”. Lue lisää

10 tammi

Kaste kantaa

Joulun aika ja sen myötä juhla-aika alkaa olla takanapäin. Monissa kodeissa kuusi on jo riisuttu juhla-asusta ja siirretty pihalle karisemaan. Arki on alkanut. Loppiainenkin on takanapäin. Lue lisää

6 tammi

Loppiainen kutsuu lähetystyöhön

Jos olet joskus sattunut olemaan loppiaisen aikaan Espanjassa tai jossain muussa katolisessa maassa, olet varmaan törmännyt kadulla loppiaiskulkueeseen. Juhlan päähahmot ovat kolme kuningasta, jotka tulivat aikanaan kumartamaan vastasyntynyttä Jeesusta. Kameleilla ratsastavat kuninkaat heittelevät tapahtumaa seuraavalle yleisölle makeisia tai muita herkkuja. Espanjan loppiaisperinteeseen kuuluu myös, että lapset saavat joululahjansa loppiaisena. Lue lisää