Ahdistaako?

"Iloinen sydän kaunistaa kasvot,ahdistus murtaa mielen." Näin todetaan Raamatun Sanalaskujen kirjassa. Olen paljosta kiitollinen ja elämässäni onnellinen. Minua kuitenkin ahdistaa. Olen rauhaton, pelokas, ajatukset jyskyttävät jättämättä rauhaan ja pipo alkaa kiristää. Totta, huomaan myös otsani kurtistuvan ja vatsassa painaa. Ahdistuksen ruumiillisuuteen kiinnittää monesti ensin huomionsa. Kehoaan on myös mahdollista hallita ja siten koittaa mitellä mielen masennusta vastaan. Minulle rentoutumisharjoitukset, veden tai tulen ääreen meneminen sekä koiranpaijaus ovat reagointiani ahdistuksen torjunnassa.

On sanottu, että ahdistus on yleensä tulosta jostakin ristiriidasta. Sana ristiriita puolestaan herättää negatiivisia mielikuvia vastuksesta, erilaisuudesta ja epäsovusta. Mutta en minä halua riitaa, ennenminkin näen itseni rauhanrakentajana ja sovittelijana. Toivoisin, että asiat järjestyisivät niin että kaikki ovat tytyväisiä eikä kukaan loukkaannu. Olen siis valmis joustamaan tai tinkimään omastani, jotta homma sujuu, tilanne ratkeaa tai asia mahdollistuu.

Ihmissuhteiden ristiriidat voidaan jakaa karkeasti tarve- ja arvoristiriitoihin. Molemmissa käytämme herkästi valtaa väärin, sillä emme haluta hävitä tai alistua. Minullekin eniten pelkoa ja stressiä aiheuttavat tilanteet, joissa joudun ristiriitaan toisten ihmisten kanssa. Saman kolikon kääntöpuolella on oma sisäinen ristiriitani, joka koskee omia tarpeitani ja oikeuksiani. Ahdistun, jos en ole rehelinen, aito ja totuudenmukainen itselleni. Tässä kohtaa rukous on ollut minulle korvaamattoman tärkeä voimavara ja työkalu itsetutkiskeluun.

Vihaa, pelkoa ja ahdistusta voi pitää arvokkaina tunteina. Niitä käsitellessään ihminen kehittyy ja kasvaa. Rohkeasti siis ahdistusta päin ja siihen käsiksi. Tehdään se tuttavaksi, jota ei tarvitse pelätä. Tässä meitä auttaa toivo, joka nousee evankeliumista. Paavali kokoaa Roomalaiskirjeen 8.luvussa pelottoman väkevästi: ”Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva, eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. ” Kiitos Jeesus! Minun mieleni rauhoittuu ja iloinen sydän kaunistaa kasvot.

Anu Pelkonen

nuorisotyönohjaaja, Juvan seurakunta

  • 04.10.2018