Ah kotiseutua muistoineen

Viime viikonloppuna olin kirkkopäivillä Jyväskylässä. Eräs ohjelmanumero oli ”Täytä puisto laululla”, joka oli kuoro- ja yhteislaulutapahtuma Lounaispuistossa.

Viime viikonloppuna olin kirkkopäivillä Jyväskylässä. Eräs ohjelmanumero oli ”Täytä puisto laululla”, joka oli kuoro- ja yhteislaulutapahtuma Lounaispuistossa. Paikalla oli valtava määrä erilaisia kuoroja, jotka esittivät hyvin erityylisiä kappaleita. Yhteistä kaikille oli hyvä laatu ja innostus, jolla laulettiin. Yhteislauluista suurimman äänenvoimakkuuden saivat aikaan Suvivirsi ja Satumaa-tango. Puolentoista tunnin aikana sain monta hienoa elämystä.

 

Tilaisuuden juontajat ilmoittivat viimeiseksi yhteislauluksi Suvivirren. Suvivirren neljän säkeistön jälkeen ihmiset alkoivat liikehtiä pois puistoon rakennetuilta penkeiltä. Yllättäen orkesteri ja lavalla ollut esilaulajakuoro aloittivatkin vielä yhden kappaleen: ”Männikkömetsät ja rantojen raidat/ laaksojen liepeillä koivikkohaat...” Aloin laulaa mukana, vaikka en odottanut lisämusiikkia. Sanat tulivat jostain kaukaa muistini lokeroista.

 

Etelä-Savossa nuo sanat eivät ehkä herätä vastaavia muistikuvia. Keski-Suomen kotiseutulaulu on minulle tuttuakin tutumpi. Olihan se suosikkilaulujani ala-asteella Jämsässä. Ihmispaljoudessa yhteislauluna se herätti myös kotiseuturakkauden tunteen. En muista pitkään aikaan sellaista tunteneeni. Yhtäkkiä tunsin oloni erittäin jämsäläiseksi ja keskisuomalaiseksi. Se oli hyvä tunne, vaikken aiokaan muuttaa Keski-Suomeen takaisin.

 

Kotiseutu on vahva osa identiteettiämme. Suomessa kysytään tavatessa, ”mistä olet kotoisin.” Jos jokin asia on mielestämme huono, se ”ei ole mistään kotoisin.”

 

Kastettuina kristittyinä meillä on kotiseutumme lisäksi koti Jumalan luona. Jeesus sanoo valmistavansa meille paikan siellä. Hän teki sen jo ristillä, kun hän avasi tien Jumalan luo uskon kautta. Jumalan luona oleva kotimmekin voi herättää kotiseuturakkautta ja jopa koti-ikävää. Se on erilaista ikävää. Jumala ei halua meitä haikailemaan vain taivaaseen ja unohtamaan elämää tässä ja nyt. Jumalalla on tarkoitus jokaiselle meille ja elämämme on tärkeä jo ennen taivasta.

 

Olen tässä kirjoituksessani oikein korostamalla korostanut jämsäläisyyttäni. Se on yleensäkin mukana minussa, mutta sen huomaa käytöksestäni ehkä konkreettisemmin kuin kirjoituksistani. Taivaan kansalaisuuden tulisi olla meissä vastaava osa identiteettiä. Se vaikuttaa kaikessa mitä teemme. Nykyään ihmiset yrittävät välttää murteidensa käyttöä. Annetaan rakkautemme kotiseutua kohtaan näkyä! Se on kuitenkin osa meitä. Samoin voimme olla reilusti kristittyjä – elää elämäämme ja antaa Jumalan toimia kauttamme.

Mika Malinen

Seurakuntapastori
Juvan seurakunta
  • 28.05.2019