Musiikki

Seurakunnan järjestämä musiikkitoiminta on maksutonta ja kaikille avointa.

Meillä on aktiivista kuorotoimintaa ja seurakunnassa on harjoitellut syksystä 2016 alkaen nuorten bändi. Musiikkitoiminta voi olla sinulle sosiaalinen harrastus tai/ja paikka kehittää omaa osaamistasi ja saada esiintymiskokemusta. Olet tervetullut mukaan omana itsenäsi ja omilla taidoillasi.

Nuorten musiikkitapahtumat on perinteisesti järjestetty yhteistyössä nuorisotyön kanssa ja keikkatarjontaa retkien tai paikallisen konsertin muodossa on ollut vuoden ympäri. Isoskoulutuslaisille tarjotaan pari kertaa vuodessa bändiopetusta ja tarpeen mukaan myös muuta musiikkitoimintaa.

Kuinka pääsen mukaan?

Tule paikalle harjoitusaikoina tai ota yhteyttä kanttoriin.

Kirkko

Juvan kirkko on hyvä ja pidetty konserttipaikka. Varsinkin joulun aikaan konserttitarjontaa on runsaasti ja esiintyjien kirjo sekä ohjelmisto on monipuolinen. Kesäaikaan kuuluu viikoittainen musiikkihetki kirkossa vaihtuvilla esiintyjillä. Juvan kirkon suuret urut ovat saaneet tunnustusta laadustaan. Ne ovat tyyliltään ranskalais-romanttiset. Kirkossa on myös pienet barokkityyliset kuoriurut. Yhteislauluja lauletaan eri tilaisuuksissa kirkossa ja seurakuntatalolla ympäri vuoden. Tunnetuin yhteislaulutilaisuus on perinteinen kauneimmat joululaulut.

Kanttori

Kanttori on seurakunnan ammattimuusikko. Juvan seurakunnan kanttorina toimii Risto Ruuskanen (MuM), risto.ruuskanen@evl.fi, 044 034 0986.

Kirkon musiikkityössä mukana oleminen on osa seurakunnan vapaaehtoistyötä ja myös palvelutehtävä jokaisen omilla taidoilla ja lahjoilla. Tervetuloa mukaan palvelemaan!

Tapahtumat

Musiikkiaiheiset tapahtumat näkyvät etusivun tapahtumakalenterissa. Säännöllistä konserttitoimintaa tarjoaa heinäkuun keskiviikkoiltaisin järjestettävä Kesäillan musiikki-konsertti sarja. Seurakunnan järjestämiin konsertteihin on vapaa sisäänpääsy ja mahdollisen ohjelmavihkon voi ostaa jos haluaa tukea esiintyjiä ja musiikkityötä.