Hartauskirjoitukset

Meille on annettu iankaikkisen elämän lupaus
 
Helluntain teksteissä on minulle yksi rakas lause” en minä jätä teitä orvoiksi” Joh14:15-21. Kuljetan tuota lausetta sydämessäni. Vaikka me jäämme monin tavoin tässä maailmassa orvoiksi, Jumala ei koskaan jätä meitä ilman omaa Isyyttään. Hän puolustaa, rohkaisee ja lohdutta meitä, niin kuin maailman paras isä tekee lapsilleen.  Hän ei ota meitä pois tästä maailmasta ja sen kurjuudesta, vaan päinvastoin. Jumala tuo meidät kivun äärelle ja lähettää meidät kohtaamaan sairaita ja haavoittuneita, kärsiviä ja unohdettuja. Hän ei lähetä meitä yksin, vaan meillä ja meissä on aina Hänen voimansa ja lohdutuksensa. Silloinkin, kun meillä ei ole voimia tai sanoja tai mitään annettavaa – Jumalan Henki puhuu ja koskettaa kauttamme. Tämä on se Helluntain ihme, joka toistuu kristityn elämässä päivästä ja hetkestä toiseen – en minä, vaan Kristus minussa. Jumala ei hae työhönsä niitä, joilla inhimillisesti katsoen olisi mahdollisuus menestyä. Hänen ilmoitustaulullaan lukee: paikan saat sinä, joka olet tyhjä, jotta voin sinut täyttää. Paikan saat sinä, joka olet riisuttu, jotta minä voin sinut uudelleen pukea. Palkan saat, kun työsi on valmis ja minä kutsun sinut luokseni lepäämään.
Meille on annettu iankaikkisen elämän lupaus, jotta löytäisimme siitä sataman, missä levätä hiljaa ja turvallisesti. Martti Luther suom. Outi Cappel
 
Maarit-Hannele Sutinen
Juvan seurakunnan diakoniatyöntekijä

 


Varjeluksessa

Olen lapsesta saakka ajautunut ajoittain kummallisiin tilanteisiin, joista en ole selvinnyt omin voimin pois. Keväisin ja syksyisin en voinut vastustaa kiusausta lätsytellä ojissa ja kuralammikoissa. Useasti jäin jumiin niin, etten saanut vedettyä saappaitani mudasta pois ja ainoa keino lähteä lätäköstä olisi ollut jättää kumpparit mutaan ja mennä kotiin sukkasillaan. En ollut kovin innokas kastelemaan varpaitani, joten yleensä jäin lammikkoon huutamaan äitiä täyttä kurkkua. Lätäköiden lisäksi tykkäsin kiipeämisestä, vaikka kärsinkin korkeanpaikankammosta. Monesti kiipesin huojuvia tikapuita pitkin navetan vintille, mutta en ikinä pystynyt laskeutumaan tikkaita alaspäin. Ainoa keino päästä alas, oli huutaa täyttä kurkkua äitiä apuun. Olin varmaankin aika rasittava lapsi. Aina en mennyt tahallani vaikeisiin paikkoihin, joskus niin vain tapahtui ihan yhtäkkiä. Kuten silloin kun tipahdin syvään rehukuiluun. Yhtäkkiä lattia vain katosi alta ja olin pimeässä tunnelissa. Onneksi ei sattunut mitään ja isä riensi äkkiä apuun nostamaan minut ylös.

On oikeastaan ihme, että olen selvinnyt elämässä näinkin pitkälle. Elämä on houkuttelevia mutalammikoita joihin jäädä jumiin, liian korkealle asetettuja tavoitteita, joista juuri ja juuri selviää ja toisinaan tapahtuu jotain mikä vie pohjan pois kaikelta. Onneksi askeleitani valvotaan. Haluan uskoa, että Taivaan Isä kuulee kaikki rukoukseni ja katsoo vähän perääni. Mitään ei tapahdu hänen tietämättään.

Hartaasti minä odotin Herraa,
ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.
Hän veti minut ylös syvästä kuopasta,
upottavasta liejusta.
Hän nosti minut kalliolle,
antoi lujan pohjan askelteni alle.

                 ps. 40: 2-3

 

Aila Asikainen, Juvan seurakunnan lähetyssihteeri


Aina-Inkeri Ankeinen ja Salasiunaajien klubi

Tunnetko Aina-Inkeri Ankeisen? Hänet, jonka harrastuksiin kuuluu mm. pikkurahoilla maksaminen, jonossa etuileminen ja toisten puheen keskeyttäminen. Varsinkin kiireisinä hetkinä nuo kaikki ovat huikan ärsyttäviä ominaisuuksia. Aina-Inkerin kohtaaminen tekee iloiseksi vain harvoin.

Entäpä, jos seuraavan kerran Aina-Inkerin kohdatessasi alkaisitkin mielessäsi toivoa hänelle hyvää. Katsoisit Aina-Inkeriä  silmiin, hymyilisit, siunaisit häntä ja rukoilisit hänen puolestaan. Tuntuuko vaikealta? Suorastaan mahdottomaltako? Tällaista opetellaan Salasiunaajien klubissa. Sen jäsenet opettelevat Luukkaan evankeliumin 10:n luvun alun mukaista elämäntapaa, josta löytyy neljä askelta: siunaa, ystävysty, auta missä voit ja viimeisenä askeleena Jeesuksesta kertominen.

Salasiunaajien klubi on Juvan evankelis-luterilaisen seurakunnan toimintaa, mutta pääasiassa se toteutuu klubilaisten arkisessa elämässä: kaupassa, harrastuksissa, liikenteessä, ihan missä vain. Vartaistukea haemme yhteisistä kokoontumisista silloin tällöin ja niistä kerrotaan seurakunnan ilmoituksissa. Eikä meillä ole mitään jäsenkorttia. Kuka tahansa, joka haluaa ruveta katsomaan vieraitakin silmiin, hymyilemään ja samalla rukoilemaan hyviä asioita kohtaamilleen ihmisille, voi ajatella olevansa Salasiunaajien klubilainen.

Salasiunaaminen muuttaa elämää. Ensimmäisenä se muuttaa salasiunaajaa itseään. Paitsi että Aina-Inkeri Ankeista voi salasiunata, myös Aina-Inkeri on tervetullut Salasiunaajien klubiin. Jokaisessa meissä asuu pieni Aina-Inkeri. Esimerkiksi liikenteessä helposti ärsyyntyy joissakin tilanteissa, mutta silloin erityisesti havahtuu: nyt on se tilanne, milloin minun pitääkin siunata tuota edessäni selvää alinopeutta ajavaa köröttelijää, vaikka en pääse häntä mutkaisen tien takia ohittamaan. Usein tuo havahtuminen nostaa hymyn omille huulille ja toteamuksen: näinhän se menee, minä olen se, josta muutoksen pitää alkaa, että Jeesuksen hyvä esimerkki leviäisi minun ympärilläni.

Miten muuten arvelet reagoivasi tilanteeseen, jossa Aina-Inkeri Ankeinen katsoo sinua silmiin, hymyilee sinulle ja kenties sanoo sinulle jonkun rohkaisevan sanan? Ihmetteletkö, että mikähän sille oikein on tullut? Kenties Aina-Inkeri on liittynyt Salasiunaajien klubiin. Liity sinäkin ja tehdään Juvasta tälläkin tavalla astetta parempi paikka elää ja olla. Hymyillään kun tavataan!

Sirkka Pylkkänen, kirjoittaja on Juvan seurakunnan kirkkoherra


JOTTA HE OLISIVAT YHTÄ

Viime sunnuntain evankeliumitekstistä haluan nostaa esiin kaksi hyvin pientä, mutta niin merkittävää lausetta. Teksti on Johanneksen evankeliumin luvusta seitsemän, joka on Raamatussamme otsikoitu Jeesuksen jäähyväisrukous. Jeesus oli ollut opetuslastensa tukena ja turvana heidän toteuttaessaan saamaansa tehtävää evankeliumin julistamisessa ja nyt Hän oli jättämässä heidät lähtiessään taivaan kirkkauteen. Jeesus rukoili, että Jumala varjelisi heitä kaikesta pahasta.

Ensimmäinen pieni lause on tuo otsikkomme ”jotta he olisivat yhtä”. Katsellessamme tämän päivän maailmanmenoa ympärillämme, voimme huomata, että tuo rukous on mitä ajankohtaisin ajassamme. Ympäri maailman on kriisejä, joista kansainvälisen yhteisön johtavat valtiot ovat kovin erimielisiä. Vaikeimpana näkyy Syyriassa vuosia jatkunut sota, jonka monilukuisesta osapuolien joukosta ei tavallinen ihminen ota mitenkään selvää. Valtiojohtajat ovat toki monta kertaa yrittäneet kokoontua yhteen kriisin ratkaisemiseksi, mutta toistaiseksi tulokset ovat hyvin vähissä.

Pienemmässä mittakaavassa sama toteutuu Suomen valtakunnanpolitiikassa, jossa niin kuin usein aiemmin, oppositio on sitä mieltä, ettei hallitus onnistu tehtävässään, teki se mitä tahansa ja miten tahansa. Vieraita nämä samankaltaiset vaikeudet eivät ole kirkossammekaan, oli sitten kysymys kirkolliskokouksesta tai yksittäisistä seurakuntalaisista. Liian usein ”toinen on toistaan viisaampi”.

Kuitenkaan eivät asiat aivan näin huonosti kaikkialla ole. Kolmatta kautta olen saanut näköalapaikalta seurata Juvan seurakunnan kirkkovaltuuston asioiden käsittelyä ja keskustelua. Niin suurta yksimielisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista en muista nähneeni missään niissä liki kymmenessä seurakunnassa, joiden jäsenenä olen ollut. Uskoisin myös, että erilaisista mielipiteistä ja näkemyksistä huolimatta yksimielisyys toteutuu asiallisella vuoropuhelulla.

Toinen pieni lause on ”Sinun sanasi on totuus”. Kautta aikain on taitettu peistä siitä, miten ovat Raamatun kirjat syntyneet. Ovatko ne vain yksittäisten kirjoittajien omia ajatuksia ja mielipiteitä tapahtumista? Jos niin olisi, miksi Suomen kirkko olisi kirjannut kirkkojärjestykseensä tekstin ”kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaa.” Tuo lausekin todistaa sen, että lainlaatijat ovat arvostaneet Raamatun sanan totuudeksi eikä satunnaisiksi mielipiteiksi. Meidän on syytä uskoa, että Jumala on sanassaan, Raamatussa, ilmoittanut meille tahtonsa. Rukoilkaamme, että niin yksityiset ihmiset kuin seurakunnat ja koko kirkkokin pysyisivät tässä Sanassa.

  Ilkka Asikainen, kirjoittaja on Juvan seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja 


Mies yli laidan

Viime sunnuntain televisio-ohjelmassa haastateltiin henkilöä, joka oli hypännyt rahtilaivan kannelta, seitsemän metrin korkeudelta, hyiseen mereen pelkissä boxereissa pelastaakseen veden varaan joutuneen työtoverinsa.

Hän oli nähnyt, kuinka tuo hänen työtoverinsa oli yrittänyt kylmässä vedessä vielä viimeisillä voimillaan tarttua hänelle laivasta heitettyyn pelastusköyteen, mutta menettänyt sitten tajuntansa ja painunut pinnan alle.

Tämä hänen toverinsa ei ollut epäillyt hetkeäkään hypätessään mereen ystävänsä avuksi. Hän sai hänet lopulta tuotua ylös laivaan vaikka samalla loukkasikin itseänsä.

Olemme eläneet juuri pääsiäisen aikaa ja mieleeni nousi tuota haastattelua kuunnellessani se mitä Jeesus teki meidän puolestamme ristillä. Hän näki, että me olimme rikkoneet Jumalaa vastaan ja joutuneet pois hänen yhteydestään, olimme kuolemanvaarassa.

Hän näki hätämme, lähti liikkeelle ja antautui itse kuolemaan ristillä puolestamme pelastaakseen meidät. Hän ei jättänyt sitä tekemättä vaikka tiesikin mitä se hänen omalla kohdallansa tulisi merkitsemään. Hän teki sen vain ja ainoastaan rakkaudesta meitä kohtaan niin kuin tuo tuttu raamatun jaekin sen meille ilmaisee: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” Joh 3:16.

Meidän on kuitenkin joskus vaikea myöntää, ettemme pysty pääsemään enää omin avuin Jumalan yhteyteen. Meidän ainut toivomme tässä asiassa on luottaa ja uskoa Jeesukseen ja antautua hänen pelastettavakseen. Olen kuullut pelastusalan ammattilaisten joskus sanovan, että sellainen ihminen on paljon helpommin pelastettavissa, joka ei enää jaksa laittaa itse vastaan. Tuskinpa meidänkään kannattaisi enää kovin paljoa tuollaista rakkautta vastustella vaan ottaa tuo meille tarjottu apu kiitollisena vastaa.

Ihan oikeutetusti tuota työtoverinsa pelastanutta laivan perämiestä kiitellään siitä mitä hän teki ja ehkä myös palkitaan hengenpelastajan ansiomerkillä. Meilläkin on varmasti aihetta kiittää Jeesusta siitä mitä hän on tehnyt puolestamme.

Hyvää kevättä kaikille ja varokaa heikkoja jäitä siellä missä niitä on vielä olemassa!

 

Erkki Lehtonen

Pastori, Juvan helluntaiseurakunta


Sovinnon aterialle

Jeesus Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin. Pääsiäisenä Jeesus tekee uuden liiton ihmisen ja Jumalan välille. Liittoon tullaan kasteen kautta ja se päivitetään ehtoollisessa. Me tarvitsemme sitä ateriaa, jossa Jeesus hyväksyy meidät seuraansa ja antaa itsensä meille kokonaan.

Mutta me tarvitsemme myös niitä aterioita, joissa me hyväksymme toinen toisemme samaan pöytään. Hyväksymme toisemme veljiksemme ja sisariksemme. Kenen kanssa murramme leipää, kenen kanssa jaamme sen. Jumalan edessä kaikki ovat yhtälaisia ja jakavat saman aterian, jossa osoittavat tarvitsevansa Jumalan armoa ja anteeksiantamusta.

Tänään ehtollinen yhdistää meidät: se yhdistää meidät suureen perheeseen, jossa Jumala on taivaallinen Isämme ja Jeesus veljemme. Tässä perheessä on monenlaisia ja erilaisia. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla parhaita kavereita. Tänään vihamielisyydet jätetään syrjään ja muistetaan, että meillä on yksi Isä taivaassa ja yksi Herra. Meidät kaikki on kutsuttu Kristuksen kanssa osallistumaan myös taivaan juhla-ateriaan. Jos sinulla on jotakin anteeksipyydettävää tai anteeksiannettavaa, tänään on hyvä päivä sovinnolle.

 

Anu Pelkonen

Juvan seurakunnan nuorisotyönohjaaja


Juhlallinen vastaanotto

Eräänä iltana keväällä 2011 olimme muutaman ystävän kanssa kokoontuneet olohuoneeseen Helsingin keskustassa. Katsoimme jääkiekon mm-finaalipeliä Suomen ja Ruotsin välillä. Ottelun kuluessa pelkäsimme naapurien tulevan valittamaan, kun riemuitsimme niin kovaa Suomen joukkueen tehdessä maaleja.

Peli päättyi tunnetuin tuloksin. Suomesta tuli maailmanmestari toisen kerran aikuisten jääkiekossa. Katsoimme vielä hidastukset kaikista maaleista ja seurasimme palkintojenjaon. Kun minä ja kaksi muuta Pohjois-Helsingissä tuolloin asunutta lähdimme ajamaan autolla kotiin päin, keskusta oli täynnä ihmisiä. Esplanadilla autojonot seisoivat kaikkiin suuntiin. Iloisia ihmisiä juoksi autojen väleissä kaistaviivoja pitkin ja he heittelivät ylävitosia autoilijoiden kanssa. Mannerheimintiellä kumpikin keskustan suuntaan tuleva kaista oli täynnä autoja Töölön tulliin asti.

En muista olleeni muussa yhtä isossa juhlassa. Jopa seuraavan päivän virallinen juhlatilaisuus kauppatorilla tuntui pienemmältä – tai ainakin vähemmän juhlalta. Ihmiset olivat jo kuluttaneet suurimman ilonsa. He olivat lähinnä pienissä piireissä pitkin esplanadia ja joivat pienen piirinsä kesken olutta. Edellisyön juhlahumu ja yli äyräidensä tulvinut riemu oli poissa. Hyvä jos onnistui enää hymyilevän ihmisen näkemään.

Ajattelen, että tuo yöllinen spontaani voitonjuhla oli ehkä lähinnä sitä, mitä Jeesus kohtasi palmusunnuntaina. Hän ratsasti aasin selässä kohti Jerusalemia ja suuri väkijoukko tuli häntä vastaan. Ihmiset heittelivät palmunoksia ja vaatteita hänen tielleen. He olivat aidosti innoissaan ja antoivat Jeesukselle vastaanoton, joka kuuluisi voittoisalle kuninkaalle. Jeesus tosin ei ollut voittanut mitään vielä. Vastaanotto perustui häneen kohdistettuihin odotuksiin.

Kuten voitonhuuma mm-kisojen jälkeen myös Jeesuksen vastaanottanut huuma haihtui nopeasti. Jääkiekkomaajoukkueelle laulettiin heti voittoa seuraavana päivänä: ”väliaikaista kaikki on vaan.” Jeesukselle huudettiin muutaman päivän päästä: ”ristiinnaulitse!”

On helppoa kadottaa innostus. Aina on jotain muuta ajateltavaa ja vielä parempaa on tulossa kuitenkin. Ihminen ei ole muuttunut parissa tuhannessa vuodessa mihinkään. Sotia käytiin tuolloin ja käydään edelleen. Sirkushuveihin uppoutuneet vaativat niiltä jatkuvasti enemmän. Ehkä meidänkin pitäisi mennä Jeesuksen luo ja huutaa: ”hoosianna!” Pelasta!

Mika Malinen

Juvan Seurakuntapastori


Äläkä saata meitä kiusaukseen

Viime sunnuntain toinen lukukappale oli seuraavanlainen:

”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.”

Kor. 10: 12-13

On helppo arvostella muita ihmisiä. Seisoa selkä suorana ja varmana ihmetellen: ”Miten joku voi ajatella, sanoa, tehdä tai toimia noin? Minä en ikinä olisi tuollainen.” Olen huomannut, että tuollaisten ajatusten jälkeen tajuaakin pian olevansa rähmällään maassa ihmetellen, miten minä kuitenkin ajattelin, sanoin, tein ja toimin samankaltaisesti kuin arvostelemani ihminen. En ollutkaan yhtään parempi vaikka luulin. Meissä jokaisessa ihmisessä on melko samanlaisia taipumuksia ja meille tulee samankaltaisia kiusauksia. Emme kukaan ole kiusauksista vapaita. Jos kamppailen jonkin asian kanssa, se tuskin on vieras monille muillekaan ihmisille saati sitten Jumalalle. Tämä tekee meistä inhimillisiä. Kiusaukset voivat olla raskaita kantaa. Ja raskasta on kantaa tietoa siitä, että olenkin heikko erilaisten houkutusten edessä ja että minunkin päässäni liikkuu kaikenlaisia, ei niin julkaisukelpoisia ajatuksia. Kiusaus on houkutusta pahaan. Kaikkeen sellaiseen, mikä ei ole Jumalalle mieleen. Sellaiseen joka vahingoittaa muita ihmisiä, ihmissuhteitamme, ympäristöämme ja myös meitä itseämme. Isä meidän- rukouksessa pyydämme: ”Äläkä saata meitä kiusaukseen.” Siinä voimme jättää kaikki kiusaukset, houkutukset ja epämukavat ajatuksemme Jumalalle.  Pyytää, että hän kääntäisi ajatuksemme niistä pois ja ohjaisi toiseen suuntaan. Sellaiseen suuntaan, missä voisimme enemmän rakentaa ja rakentua kuin hajottaa ja hajota.

Ymmärrys meille lahjoita,
rakkaus meihin vuodata.
Pois torju pahan kiusaus,
suo langenneille armahdus.

Virsi 111:4

Aila Asikainen, Juvan seurakunnan lähetyssihteeri


Uusi elämä

Kerrotaan miehestä, joka heräsi keskellä yötä siihen, että hänen navettansa oli ilmiliekeissä.

Palokunta hälyytettiin paikalle ja eläimien pelastaminen alkoi. He saivat onneksi lähes kaikki eläimet vielä navetasta ulos vaikka navetta paloikin lähes perustuksiaan myöten.

Seuraavana päivänä tuo sama mies käveli murheellisena navettansa raunioilla ja potkiskeli hiiltyneitä laudankappaleita ja maassa olevaa tuhkaa. Hänen saappaan kärki osui maassa olevaan hiiltyneeseen tuhkakasaan ja samassa sieltä tuhkan keskeltä ampaisi liikkeelle puolisen tusinaa tipua. Tuo kanaemo oli vaaran uhatessa kerännyt poikasensa suojaan siipiensä alle. Emo oli itse menehtynyt ja palanut poroksi suojatessaan poikasiaan, mutta nämä pääsivät jatkamaan elämäänsä vahingoittumattomina.

Jeesus sanoi kerran Jerusalemin asukkailla näin: ”Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla” (Lk 13:34).

Hän halusi, suhteessaan meihin ihmisiin, verrata itseään tuollaiseen kanaemoon, joka tekee kaikkensa suojellakseen poikasiaan. Näinhän Jeesus tekikin kuollessaan ristillä puolestamme. Tuo esimerkki tuhkaksi hiiltyneestä kanaemosta ei ollut kovin kaunista katseltavaa tuolle isännälle. Sitä ei ollut myöskään Jeesuksen ristinkuolema vaikka jotkut taiteilijat ovat antaneetkin siitä meille sangen kiiltokuvamaisen kuvan.

Kuolema näissä molemmissa tapauksissa toi tullessaan kuitenkin myös uuden elämän mahdollisuuden. Nuo pienet poikaset kerääntyivät vaaran uhatessa turvaan emonsa siipien alle ja saivat jatkaa elämäänsä. Kuulemalla tuon Jeesuksen kutsun tulla hänen luokseen, hänen siipiensä suojaan, meilläkin on mahdollisuus jatkaa elämäämme turvallisesti niin tässä ajassa kuin kerran taivaassa. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti rikkomuksemme Jumalan kanssa ja avasi meille tien Hänen yhteyteensä. Hän antoi meille näin uuden- mutta samalla myös iankaikkisen elämän mahdollisuuden.

Tuota Jumalan rakkauden osoitusta meidänkin on hyvä pysähtyä miettimään, kun olemme näissä kirkkovuoden tapahtumissa laskeutuneet paaston aikaan ja matkalla kohti pääsiäistä.

Erkki Lehtonen

Pastori, Juvan helluntaiseurakunta


On kysymys tämän ajan suurimmasta ihmisoikeushaasteesta

Yhteisvastuukeräys alkaa pääsääntöisesti aina kynttilänpäivänä. Kynttilänpäivä kääntää katseemme kevääseen; valoon ja toivoon. Valo lisääntyy ja paljastaa muutakin, kuin likaiset ikkunamme. Yhteisvastuukeräys on haastanut meitä suomalaisia jo vuodesta 1949. Tuolloin Suomi oli toisenlainen. Suomen alueellinen kurjuus herätti pappismiehet miettimään, että jotain täytyisi tehdä. Pienestä alkanut kirkon keräys on nyt suomalaisten yhteinen hyväntekeväisyyskeräys. Vuosittain tuo keräys nostaa esiin asioita, jotka haastavat meitä.  Aika usein ne ovat asioita, joita meidän ei ole helppo ottaa vastaan. Muistan keränneeni nuorten kanssa Kuopion Neulamäessä varoja Takuu-säätiön perustamiseen. Se oli raskas keräys. Ihmiset eivät ymmärtäneet, mistä siinä oli kysymys ja saimme nuorten kanssa kuulla monenlaista ja moni ovi pamahti edessämme kiinni. Tänään omassa työssäni kiitän tuota keräyskohdetta. Moni ihminen on saanut avun velkojensa järjestelyyn Takuu-säätiön kautta. Usein Yhteisvastuun keräyskohteet ovat olleet edellä aikaansa.

Tänä vuonna yhteisvastuu herättelee meitä tunnistamaan ja auttamaan ihmiskaupan uhreja sekä heitä, jotka ovat vaarassa joutua erilaisen hyväksikäytön kohteeksi. On kysymys tämän ajan suurimmasta ihmisoikeushaasteesta ja häikäilemättömästä toisen ihmisen ja hänen hätänsä hyväksikäytöstä. Ihmisestä on tehty kauppatavaraa jolla ei ole mahdollisuutta päättää omasta elämästään ja tässä kaupassa vain toinen hyötyy. Presidentti Sauli Niinistö totesi puheessaan viides helmikuuta: ”Ihmiskaupassa ihminen ja ihmisyys ovat pelkkää kauppatavaraa. Se on ihmisarvon syvää loukkaamista.” Ihmiskauppaa tapahtuu myös Suomessa. Yhteisvastuuvaroin kehitetään muun muassa tukihenkilötoimintaa ja etsivää työtä. Vahvistetaan työntekijöiden osaamista tunnistaa ja tavoittaa ihmiskaupan uhreja. Tarjotaan kriisiapua majoituksen, ruoan, hygienian ja vaatetuksen järjestämiseen. Mahdollistetaan tulkinkäyttö ja matalankynnyksen oikeusapu. Tunnuslauseena on tunnista, tue ja toimi. Suomessa työtä kehitetään yhdessä Pro-tukipiste ry:n, Rikosuhripäivystyksen, Pakolaisneuvonta ry:n ja Monika-Naiset liitto ry:n kanssa.

Yhteisvastuu varoin tuettava kansainvälinen työ keskittyy konfliktien keskellä asuvien nuorten auttamiseen. Näin pyritään estämään heidän joutumisensa ihmissalakuljetuksen ja ihmiskaupan uhreiksi. Kohteina ovat Jordaniaan muuttaneet pakolaislapset ja – nuoret sekä Israelin ja Palestiinalaisalueiden nuorten rauhankasvatustyö. Presidentti sanoi puheessaan: ”Maailmassa on ennätysmäärä pakolaisia. Heitä on saapunut runsain mitoin Eurooppaan ja Suomeenkin, mutta suurin osa pakenee oman maansa sisällä tai naapurimaahan. Parasta apua on paikalla annettu apu.” Tämän vuoden yhteisvastuuvarat suuntautuvat nimenomaan paikan päällä tapahtuvaan auttamistyöhön.

Yhteisvastuukeräys Juvalla ei voisi toteutua ilman vapaaehtoisia. Jokainen on tervetullut kantamaan yhteistä vastuuta. Meillä jokaisella on oma lahjamme annettavana ja tuotavana yhteiseen jakoon. Jumala kutsuu meitä kantamaan kortemme kekoon yhteiseksi hyväksi. Älä jää sivuun, vaan tule mukaan. Tehtävämme on antaa toivoa ja viedä valoa pimeimpäänkin nurkkaan. Alkava paastonaika on juuri sopiva hetki astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle, tekemään jotain uutta ja toisenlaista – tekemään vaikka yhteisvastuukeräystä tai tekemään sen vierailun, jota on jo vuosia siirtänyt. Nyt on oikea hetki tehdä jotain lähimmäisen hyväksi.

Maarit-Hannele Sutinen, Juvan seurakunnan diakoni


Pieni liekki tänään syttyy

Minun helmikuuni on aina kynttiläntäyteistä aikaa. On pihatulia, tuikkukippoja, rukouskynttilöitä, syntymäpäiväkakkukynttilöitä. Kynttilät tunnelman luojina ovat vertaansa vailla. Viime sunnuntaina vietettiin kirkoissa kynttilänpäivää. ”Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen, pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen.” 

Joulusta ja Jeesuksen syntymästä on kulunut 40 päivää ja Joosef ja Maria tuovat Jeesuksen Jerusalemin temppeliin. Lain mukaan jokainen esikoispoika kuului Jumalalle ja juutalaisen yhteisön tapoja noudattaen Jeesuksen vanhemmat tuovat poikansa siunattavaksi. Päivän evankeliumissa vanha Simeon kohtaa Jeesus-vauvan. Simeon oli hurskas mies. joka odotti messiasta, Jumalan valittua, maailman pelastajaa. Ja nyt Simeon tunnistaa tuon messiaan Jeesuksessa. Hän puhkeaa kiitos ja ylistyslauluun.

Kynttilänpäivä muistuttaa meitä siis Jeesuksesta, joka on maailman valo. Valo voittaa pimeyden. Me, Jumalan lapset, kuulumme valolle. Olemme veljiä ja sisaria Kristuksessa ja hänen kauttaan osallisia taivaan valtakunnasta ja sen kirkkaudesta. Jeesus on Jumalan valmistama pelastus. Vain Jeesuksessa on ilo, rauha ja iankaikkinen elämä.

Kynttilän liekki symboloi rukousta. Liekki kertoo siunauksesta, Jumalan huolenpidosta ja läsnäolosta. ”Pieni liekki ympärilleen hiljaa hehkuu lämpöä. Pieni liekki meille kertoo Jumala on lähellä.” Tahdon toivottaa sinulle hyvää, yhä valostuvaa keskitalven jatkoa ja kaikkivaltiaan siunausta. Jäädään valohoitoon!

Anu Pelkonen, Juvan seurakunnan nuorisotyönohjaaja


 

Kallio ja elämänpuu

Olemme saaneet viettää seurakuntamme ja kuntamme suurta juhlaa kiitollisina siitä, että Jumala on meitä varjellut vuosisatojen saatossa paljolta. Monenlaisia koettelemuksia ovat juvalaiset, niin kuin kaikki suomalaiset, saaneet matkan varrella kokea. Viimeisimpinä pelkoina ovat olleet niin seurakuntien kuin kuntienkin liitosbuumit, joiden johtavana ajatuksena on ollut se, että suuri on paitsi kaunista, myös taloudellisesti ainoa oikea ratkaisu.  Onneksi sitä pelkoa ei toistaiseksi ole. Viime sunnuntainen juhla oli myös riemukas alku koko vuoden kestävään maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan. Itsenäinen vuosisatamme on kohdannut kovia koettelemuksia, Jumala on onneksemme varjellut pientä Suomea suurten sotien melskeissä ja niiden uhkaavista seurauksista.

Katsellessamme maailmaa ympärillämme, kaikkea sotaa ja pahuutta joka puolella, ei voi kuin ihmetellä sitä, mitä Jeesus kertoi opetuslapsilleen 2000 vuotta sitten tulevista ajoista. Jeesus sanoi: ”Te kuulette taistelujen ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne.” Hän kiinnitti huomion myös tuleviin luonnonmullistuksiin. Viimeisten vuosikymmenien aikana tällaiset tapahtumat ovatkin lisääntyneet huomattavalla vauhdilla.  Jeesus kuitenkin lupaa, ettei meidän tarvitse olla yksin kaiken tämän kanssa, vaan me saamme luottaa hänen apuunsa, hän kulkee meidän rinnallamme ja antaa kestävyyttä kaikkeen siihen, mitä elämän matkallamme kohtaamme. Hän varjelee meidät kaikesta pahasta ja johtaa meidät kerran iankaikkiseen kirkkauteen, kun me vain suostumme hänen johdatettavikseen.

Sunnuntain juhlassa juvalaiset kuorot yhdessä Mikkelin musiikkiopiston kamariorkesterin, urkurien ja solistien kanssa esittivät riemukkaasti kantaatin Kallio ja elämänpuu. Siinä kuvattiin kahden keskeisen kristillisen vertauskuvan kautta se, mihin on hyvä turvautua tulevinakin vuosina. ’Kallio kuvaa Vanhassa Testamentissa usein Jumalaa, kaiken luojaa ja ylläpitäjää, Uudessa Testamentissa se taas merkitsee seurakunnan perustusta, Kristus-kalliota. Elämänpuu kuvaa niin ikään Kristusta.’ Näillä vertauksilla tekstin kirjoittaja Niilo Rauhala kuvaa teoksen esipuheessa Ilkka Kuusiston säveltämän kantaatin sanomaa.

Hyvät lukijat, Toivotan teille riemukasta ja Jumalan siunaamaa juhlavuotta.                                                                  

Ilkka Asikainen

kirjoittaja on Juvan seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja