Hartauskirjoitukset

Oleellisia kysymyksiä ja vastauksia

Kauan sitten eräälle viisivuotiaalle pojalle sattui onnettomuus. Poika putosi lastenhoitajan sylistä, jolloin pojan molemmat jalat halvaantuivat. Pojan isä ja isoisä olivat olleet suuria valtion päämiehiä, mutte he olivat juuri kuolleet sodassa. Pojan elämä ei ollut enää turvattua ja lapsen hoitaja vei hänet rauhallisemmalle seudulle asumaan. Vajaakuntoisia ihmisiä pidettiin tuona aikana hyödyttöminä ja heitä halveksittiin. Poika itsekin piti itseään aivan mitättömänä.

Eräänä päivänä pojalle tultiin kertomaan, että uusi kuningas haluaa tavata hänet. Poika pelästyi, koska hänen isoisänsä oli aikoinaan vihannut tätä miestä ja oli yrittänyt tappaa hänet. Poika ajatteli, että nyt uusi kuningas aikoo tehdä hänelle jotain pahaa.

Poika kuitenkin tuli kuninkaan eteen ja heittäytyi kasvoilleen maahan kunnioituksen osoitukseksi. Kuningas sanoi hänelle:

– Älä pelkää, minä haluan osoittaa sinulle ystävällisyyttä isäsi Joonatanin tähden.

Kuningas lisäsi vielä:

– Minä palautan sinulle isoisäsi Saulin koko maaomaisuuden, ja sinä saat aina aterioida minun pöydässäni.

Kuninkaan nimi oli Daavid. Raamattu kertoo, että Daavid oli Jumalan mielen mukainen mies.

Noin tuhat vuotta Daavidin jälkeen muuan toinen mies herätti suuresti kiinnostusta puheillaan ja teoillaan. Hän esimerkiksi paransi erään sokeana olleen miehen. He tapasivat kohta uudelleen ja parantaja kysyi häneltä:   

– Uskotko sinä Jumalan Poikaan?

Parantunut vastasi:

– Herra, sano kuka hän on, että voisin uskoa häneen.

Mies vastasi hänelle:

– Sinä olet hänet nähnyt, ja hän on se, joka sinun kanssasi puhuu.

Parantunut sanoi:

– Herra, minä uskon.

Raamatun mukaan Jumalan Poika on Jeesus Kristus.

Jotkut halusivat tehdä Jeesuksesta kuninkaan, ja jotkut epäilivät häntä tai suorastaan vihasivat. He veivät Jeesuksen kuulusteltavaksi maaherran luo, mutta hän vastasi maaherralle:

– Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.

Maaherran mielestä Jeesus ei ollut syyllinen mihinkään, mutta kansan painostuksesta hän luovutti Jeesuksen tapettavaksi. Mutta kolmen päivän kuluttua kuolemasta ihmiset näkivät Jeesuksen jälleen elävänä. Nykyäänkin, noin 2000 vuotta tuosta hetkestä, miljoonat ihmiset väittävät Jeesuksen olevan elossa.

Synti halvaannuttaa ihmisen yhteyden Jumalaan ja tekee sokeaksi hengellisesti, mutta Jeesus kuoli syntiemme puolesta. Kun tunnustamme syntimme Jumalalle, hän armahtaa meidät ja avaa hengelliset silmämme. Siksi Jeesus kysyy tänäkin päivänä:

– Uskotko sinä Jumalan poikaan?

 

Jarkko Malinen

Juvan helluntaiseurakunnan kesäharjoittelija


”Ihan sattumalta”

Kävin viime sunnuntaina kirkossa ja sen jälkeen ajattelin käydä ihan nopeasti kaupassa. Nopea kauppareissu venähtikin oletettua pitemmäksi, kun auto hyytyi liikenneympyrään tukkien melkein koko kaistan. Olen monesti ajatellut, että toivottavasti auto ei ikinä sammuisi keskelle tietä, koska en oikeastaan tiedä, mitä pitäisi tehdä. Enkä tiennytkään, paitsi ymmärsin sentään laittaa hätävilkut päälle. Hirveä hätä, paniikki ja häpeä iski kun istuin yksin sammuneessa autossa ohikulkijoiden tuijotettavana. Apujoukkoja ilmaantui kuitenkin paikalle melkein heti. Ystäväni kanttori  ”ihan sattumalta” ajoi ohi ja tuli kyselemään, mitä on tapahtunut. Siinä me ihmettelimme ja ohi kulkevat autot ajoivat liikenteen jakajan väärältä puolelta ohitsemme, kunnes tuli rekka, joka ei mahtunut niin tekemään. Pian rekan takana oli autoja ja jono takana kasvoi. Mies mustassa puvussa nousi autosta ja otti tilanteen haltuun: ”Mene autoon, paina kytkin pohjaan ja ohjaa. Me työnnämme auton tuohon pientareelle.” Juuri tuollaista määrätietoista ystävällisyyttä tarvittiin ja niin rekkakuski ja juhlapukuiset rippijuhliin menijät työnsivät autoni sivuun ja liikenne pääsi taas kulkemaan. Auton peräkontissa kuulemma jossakin lokerossa on varoituskolmio, mutta en osannut sitä löytää. Kontissa oli kuitenkin ”ihan sattumalta” edellisviikonloppuna metallinkeräysastiasta dyykattu peltinen varoituskolmio, jonka olimme ottaneet mukaan ihan siltä varalta, että ainahan sitä varoituskolmioita tarvitaan. Virittelin kolmion kanttorin avustuksella tieposkeen. Hänen avustuksellaan löytyi myös hinauspalvelun numero, jota en pystynyt etsimään, koska minulla ei ole älypuhelinta. Hinauspalvelu lupasi tulla vartissa ja tulikin. Minä käytin sen vartin hermoja rauhoittavan kahvimukin ostamiseen. Seuraava ongelma oli kotiin pääseminen, joka ratkesi saman tien kun ystäväni diakoni, miehensä kanssa ”ihan sattumalta” ajoi ohitseni. Kotikyytiäkään ei tarvinnut odotella yhtään kauemmin. He ottivat minut ystävällisesti mukaansa. Kaikki sujui ”ihan sattumalta” niin kuin joku olisi kaiken ennalta suunnitellut.

Olen hirveän laiska käymään kirkossa vapaapäivinäni ja tällä kertaa olin lähtenyt sillä ajatuksella, että saisin jonkun ajatuksen tätä hartauskirjoitusta varten, jota nyt luet. Sainkin sen, mitä toivoin, vaikka olin ehkä ajatellut kirjoittavani hiukan toisenlaisen kertomuksen. Huomaan arkeni olevan täynnä tällaisia pieniä ”ihan sattumalta” tapahtuvia asioita. Tunnen niissä Jumalan johdatuksen. Jumala pitää ihmisistään huolta sekä pienissä että isoissa asioissa. Uskallanko jättäytyä sen luottamuksen varaan ihan kokonaan?

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.”  Fil. 4:6-7

Aila Asikainen, Juvan seurakunnan lähetyssihteeri


Parantava palaute

Jokainen ihminen kaipaa palautetta sekä omasta persoonastaan että toiminnastaan. Myönteinen palaute rakentaa meidän minäkuvaamme ja on terveen itsetunnon perusta. Korjaava palaute auttaa tarkistamaan toimintaamme parempaan suuntaan.

Valitettavasti suomalainen kasvatusperinne on lähtenyt siitä virheellisestä käsityksestä, ettei lasta saa kehua, koska hänestä voi tulla ylpeä.  Rehellinen palaute, jossa on oikeassa suhteessa myönteistä ja korjaavaa palautetta on kuitenkin meille kaikille välttämätöntä. Jos ihminen ei saa palautetta luonnollista tietä, hän alkaa häiriköidä saadakseen edes jonkinlaista huomiota osakseen. Myönteisen palautteen puute johtaa usein masennukseen.

Ensi sunnuntain evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus pyysi palautetta opetuslapsiltaan. Ilmeisesti hekään eivät osanneet antaa sitä luonnostaan.  Jeesus oli käyttänyt itsestään vanhasta testamentista tuttua nimitystä Ihmisen Poika ja nyt hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?”

Opetuslasten mukaan Ihmisen Pojan arveltiin olevan Johannes Kastajan, Elian, Jeremian tai jonkun muun profeetan. Silloin Jeesus kysyi opetuslasten omaa mielipidettä itsestään. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?”

Opetuslasten edusmiehenä Pietari  vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.”

Jeesus puolestaan antoi hyvää palautetta Pietarille nimittämällä tätä Kallioksi ja tulevan kristillisen kirkon perustaksi.  Näin siitä huolimatta, että Jeesus tiesi Pietarin heikotkin puolet, myös että hän tulisi kieltämään mestarinsa.

Teksti huipentuu Jeesuksen lupaukseen antaa Pietarille taivasten valtakunnan avaimet, joilla hän tarkoittaa lupaa antaa syntejä anteeksi. Toisaalla raamatussa Jeesus antaa samat valtuudet kaikille opetuslapsille.

Apostolista avainten valtaa on tulkittu monella tapaa. Äärimmillään se on sidottu jonkin kirkon tai uskonnollisen yhteisön jäsenyyteen. Oleellista on kuitenkin se, mitä Jeesus sanoi Pietarille ennen  avainten luovutusta. Pietari ei antanut uskontunnustustaan omasta päästään, vaan itse Jumala oli ilmoittanut sen hänelle. Oikea pelastava usko perustuu Jumalan ilmoitukseen, joka on luettavissa Raamatun sanassa. Sen ydinsisältö on, että Jeesus on tullut sovittamaan meidän syntimme.

Paavo Ahonen


Tärkeintä ei ole kauneus, vaan elämä

Hei, olethan muistanut villiintyä keväästä, hullaantua keskikesän huumasta ja nautia Suomen suvesta. Tänään vietämme Eino Leinon päivää, Runon ja suven päivää. Suomen kesä: lyhyt ja vähäluminen. Pitää elää kuin viimeistä (kesä)päivää. Vitsissä lienee tottakin, siksi se uppoaa. Jokaisen keltaisen voikukan täytyy kuihtua ja kuolla, jotta tuuli voi levittää sen itiöt uusille kasvupaikoille. Tärkeintä ei ole kauneus,vaan elämä. Jeesus on luvannut antaa meille iankaikkisen elämän ja siihen me laitamme toivomme kuoleman surunkin keskellä.

Luoja on luonut meille neljä vuodenaikaa nautittavaksi. Luonnon järjestyksessä riittää kyllä ihmeteltävää joka hetki. Itse olen saanut viettää kesääni rippileirillä Kerisalonsaaressa. Ei ollut vielä itikoita riesana, niin piti pienet polttelut haalia keräämällä nokkosia. Lammen vesi oli myös virkistävää ja omenapuu kukki leirimme aikana. Tärkeintä kuitenkin oli tehdä ikuisuusmatkaa yhdessä nuorten kanssa. Tällä matkalla me tarvitsemme ja odotamme turvaa. Ja meidän turvamme on itse ikiaikojen Jumala.

Nyt olemme pienellä porukalla osallistumassa lasten telttaleiriin Partaharjussa. Leiri kantaa nimeä Lahja – iloisia yllätyksiä. Ja tiedän jo nyt, kuinka onnistunut ja mieliinjäävä tämäkin leirikokemus meille osallistujille on. Lahja nimi viittaa pelastuksen lahjaan, joka on ilmainen. Usko on Jumalan lahjaa ja Pyhä Henki saa sen aikaan. Hengessään  Jumala myös vaikuttaa keskellämme monenelaista hyvää. Armoa on se, ettei kukaan jää yksin. Olemme jokainen Jumalan kuvana ja hänen luomanaan korvaamattoman arvokkaita ja rakastettuja juuri sellaisena kuin olemme. Jumala tahtoo, että toimimme toisten hyväksi, kukin omine lahjoinemme.  Miten sinä voisit auttaa eli kuunnella ja kysyä, keskustella, lohduttaa tai kannustaa, huomata ja olla kohtelias, pyytää ja antaa anteeksi  tai piristää ja olla positiivinen?

Lämmintä kesän jatkoa ja armo auringon paistetta sinulle toivottaen,

Anu Pelkonen Juvan seurakunnan nuorisotyönohjaaja


 

Meille on annettu iankaikkisen elämän lupaus
 
Helluntain teksteissä on minulle yksi rakas lause” en minä jätä teitä orvoiksi” Joh14:15-21. Kuljetan tuota lausetta sydämessäni. Vaikka me jäämme monin tavoin tässä maailmassa orvoiksi, Jumala ei koskaan jätä meitä ilman omaa Isyyttään. Hän puolustaa, rohkaisee ja lohdutta meitä, niin kuin maailman paras isä tekee lapsilleen.  Hän ei ota meitä pois tästä maailmasta ja sen kurjuudesta, vaan päinvastoin. Jumala tuo meidät kivun äärelle ja lähettää meidät kohtaamaan sairaita ja haavoittuneita, kärsiviä ja unohdettuja. Hän ei lähetä meitä yksin, vaan meillä ja meissä on aina Hänen voimansa ja lohdutuksensa. Silloinkin, kun meillä ei ole voimia tai sanoja tai mitään annettavaa – Jumalan Henki puhuu ja koskettaa kauttamme. Tämä on se Helluntain ihme, joka toistuu kristityn elämässä päivästä ja hetkestä toiseen – en minä, vaan Kristus minussa. Jumala ei hae työhönsä niitä, joilla inhimillisesti katsoen olisi mahdollisuus menestyä. Hänen ilmoitustaulullaan lukee: paikan saat sinä, joka olet tyhjä, jotta voin sinut täyttää. Paikan saat sinä, joka olet riisuttu, jotta minä voin sinut uudelleen pukea. Palkan saat, kun työsi on valmis ja minä kutsun sinut luokseni lepäämään.
Meille on annettu iankaikkisen elämän lupaus, jotta löytäisimme siitä sataman, missä levätä hiljaa ja turvallisesti. Martti Luther suom. Outi Cappel
 
Maarit-Hannele Sutinen
Juvan seurakunnan diakoniatyöntekijä

 


Varjeluksessa

Olen lapsesta saakka ajautunut ajoittain kummallisiin tilanteisiin, joista en ole selvinnyt omin voimin pois. Keväisin ja syksyisin en voinut vastustaa kiusausta lätsytellä ojissa ja kuralammikoissa. Useasti jäin jumiin niin, etten saanut vedettyä saappaitani mudasta pois ja ainoa keino lähteä lätäköstä olisi ollut jättää kumpparit mutaan ja mennä kotiin sukkasillaan. En ollut kovin innokas kastelemaan varpaitani, joten yleensä jäin lammikkoon huutamaan äitiä täyttä kurkkua. Lätäköiden lisäksi tykkäsin kiipeämisestä, vaikka kärsinkin korkeanpaikankammosta. Monesti kiipesin huojuvia tikapuita pitkin navetan vintille, mutta en ikinä pystynyt laskeutumaan tikkaita alaspäin. Ainoa keino päästä alas, oli huutaa täyttä kurkkua äitiä apuun. Olin varmaankin aika rasittava lapsi. Aina en mennyt tahallani vaikeisiin paikkoihin, joskus niin vain tapahtui ihan yhtäkkiä. Kuten silloin kun tipahdin syvään rehukuiluun. Yhtäkkiä lattia vain katosi alta ja olin pimeässä tunnelissa. Onneksi ei sattunut mitään ja isä riensi äkkiä apuun nostamaan minut ylös.

On oikeastaan ihme, että olen selvinnyt elämässä näinkin pitkälle. Elämä on houkuttelevia mutalammikoita joihin jäädä jumiin, liian korkealle asetettuja tavoitteita, joista juuri ja juuri selviää ja toisinaan tapahtuu jotain mikä vie pohjan pois kaikelta. Onneksi askeleitani valvotaan. Haluan uskoa, että Taivaan Isä kuulee kaikki rukoukseni ja katsoo vähän perääni. Mitään ei tapahdu hänen tietämättään.

Hartaasti minä odotin Herraa,
ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.
Hän veti minut ylös syvästä kuopasta,
upottavasta liejusta.
Hän nosti minut kalliolle,
antoi lujan pohjan askelteni alle.

                 ps. 40: 2-3

 

Aila Asikainen, Juvan seurakunnan lähetyssihteeri


Aina-Inkeri Ankeinen ja Salasiunaajien klubi

Tunnetko Aina-Inkeri Ankeisen? Hänet, jonka harrastuksiin kuuluu mm. pikkurahoilla maksaminen, jonossa etuileminen ja toisten puheen keskeyttäminen. Varsinkin kiireisinä hetkinä nuo kaikki ovat huikan ärsyttäviä ominaisuuksia. Aina-Inkerin kohtaaminen tekee iloiseksi vain harvoin.

Entäpä, jos seuraavan kerran Aina-Inkerin kohdatessasi alkaisitkin mielessäsi toivoa hänelle hyvää. Katsoisit Aina-Inkeriä  silmiin, hymyilisit, siunaisit häntä ja rukoilisit hänen puolestaan. Tuntuuko vaikealta? Suorastaan mahdottomaltako? Tällaista opetellaan Salasiunaajien klubissa. Sen jäsenet opettelevat Luukkaan evankeliumin 10:n luvun alun mukaista elämäntapaa, josta löytyy neljä askelta: siunaa, ystävysty, auta missä voit ja viimeisenä askeleena Jeesuksesta kertominen.

Salasiunaajien klubi on Juvan evankelis-luterilaisen seurakunnan toimintaa, mutta pääasiassa se toteutuu klubilaisten arkisessa elämässä: kaupassa, harrastuksissa, liikenteessä, ihan missä vain. Vartaistukea haemme yhteisistä kokoontumisista silloin tällöin ja niistä kerrotaan seurakunnan ilmoituksissa. Eikä meillä ole mitään jäsenkorttia. Kuka tahansa, joka haluaa ruveta katsomaan vieraitakin silmiin, hymyilemään ja samalla rukoilemaan hyviä asioita kohtaamilleen ihmisille, voi ajatella olevansa Salasiunaajien klubilainen.

Salasiunaaminen muuttaa elämää. Ensimmäisenä se muuttaa salasiunaajaa itseään. Paitsi että Aina-Inkeri Ankeista voi salasiunata, myös Aina-Inkeri on tervetullut Salasiunaajien klubiin. Jokaisessa meissä asuu pieni Aina-Inkeri. Esimerkiksi liikenteessä helposti ärsyyntyy joissakin tilanteissa, mutta silloin erityisesti havahtuu: nyt on se tilanne, milloin minun pitääkin siunata tuota edessäni selvää alinopeutta ajavaa köröttelijää, vaikka en pääse häntä mutkaisen tien takia ohittamaan. Usein tuo havahtuminen nostaa hymyn omille huulille ja toteamuksen: näinhän se menee, minä olen se, josta muutoksen pitää alkaa, että Jeesuksen hyvä esimerkki leviäisi minun ympärilläni.

Miten muuten arvelet reagoivasi tilanteeseen, jossa Aina-Inkeri Ankeinen katsoo sinua silmiin, hymyilee sinulle ja kenties sanoo sinulle jonkun rohkaisevan sanan? Ihmetteletkö, että mikähän sille oikein on tullut? Kenties Aina-Inkeri on liittynyt Salasiunaajien klubiin. Liity sinäkin ja tehdään Juvasta tälläkin tavalla astetta parempi paikka elää ja olla. Hymyillään kun tavataan!

Sirkka Pylkkänen, kirjoittaja on Juvan seurakunnan kirkkoherra


JOTTA HE OLISIVAT YHTÄ

Viime sunnuntain evankeliumitekstistä haluan nostaa esiin kaksi hyvin pientä, mutta niin merkittävää lausetta. Teksti on Johanneksen evankeliumin luvusta seitsemän, joka on Raamatussamme otsikoitu Jeesuksen jäähyväisrukous. Jeesus oli ollut opetuslastensa tukena ja turvana heidän toteuttaessaan saamaansa tehtävää evankeliumin julistamisessa ja nyt Hän oli jättämässä heidät lähtiessään taivaan kirkkauteen. Jeesus rukoili, että Jumala varjelisi heitä kaikesta pahasta.

Ensimmäinen pieni lause on tuo otsikkomme ”jotta he olisivat yhtä”. Katsellessamme tämän päivän maailmanmenoa ympärillämme, voimme huomata, että tuo rukous on mitä ajankohtaisin ajassamme. Ympäri maailman on kriisejä, joista kansainvälisen yhteisön johtavat valtiot ovat kovin erimielisiä. Vaikeimpana näkyy Syyriassa vuosia jatkunut sota, jonka monilukuisesta osapuolien joukosta ei tavallinen ihminen ota mitenkään selvää. Valtiojohtajat ovat toki monta kertaa yrittäneet kokoontua yhteen kriisin ratkaisemiseksi, mutta toistaiseksi tulokset ovat hyvin vähissä.

Pienemmässä mittakaavassa sama toteutuu Suomen valtakunnanpolitiikassa, jossa niin kuin usein aiemmin, oppositio on sitä mieltä, ettei hallitus onnistu tehtävässään, teki se mitä tahansa ja miten tahansa. Vieraita nämä samankaltaiset vaikeudet eivät ole kirkossammekaan, oli sitten kysymys kirkolliskokouksesta tai yksittäisistä seurakuntalaisista. Liian usein ”toinen on toistaan viisaampi”.

Kuitenkaan eivät asiat aivan näin huonosti kaikkialla ole. Kolmatta kautta olen saanut näköalapaikalta seurata Juvan seurakunnan kirkkovaltuuston asioiden käsittelyä ja keskustelua. Niin suurta yksimielisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista en muista nähneeni missään niissä liki kymmenessä seurakunnassa, joiden jäsenenä olen ollut. Uskoisin myös, että erilaisista mielipiteistä ja näkemyksistä huolimatta yksimielisyys toteutuu asiallisella vuoropuhelulla.

Toinen pieni lause on ”Sinun sanasi on totuus”. Kautta aikain on taitettu peistä siitä, miten ovat Raamatun kirjat syntyneet. Ovatko ne vain yksittäisten kirjoittajien omia ajatuksia ja mielipiteitä tapahtumista? Jos niin olisi, miksi Suomen kirkko olisi kirjannut kirkkojärjestykseensä tekstin ”kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaa.” Tuo lausekin todistaa sen, että lainlaatijat ovat arvostaneet Raamatun sanan totuudeksi eikä satunnaisiksi mielipiteiksi. Meidän on syytä uskoa, että Jumala on sanassaan, Raamatussa, ilmoittanut meille tahtonsa. Rukoilkaamme, että niin yksityiset ihmiset kuin seurakunnat ja koko kirkkokin pysyisivät tässä Sanassa.

  Ilkka Asikainen, kirjoittaja on Juvan seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja 


Mies yli laidan

Viime sunnuntain televisio-ohjelmassa haastateltiin henkilöä, joka oli hypännyt rahtilaivan kannelta, seitsemän metrin korkeudelta, hyiseen mereen pelkissä boxereissa pelastaakseen veden varaan joutuneen työtoverinsa.

Hän oli nähnyt, kuinka tuo hänen työtoverinsa oli yrittänyt kylmässä vedessä vielä viimeisillä voimillaan tarttua hänelle laivasta heitettyyn pelastusköyteen, mutta menettänyt sitten tajuntansa ja painunut pinnan alle.

Tämä hänen toverinsa ei ollut epäillyt hetkeäkään hypätessään mereen ystävänsä avuksi. Hän sai hänet lopulta tuotua ylös laivaan vaikka samalla loukkasikin itseänsä.

Olemme eläneet juuri pääsiäisen aikaa ja mieleeni nousi tuota haastattelua kuunnellessani se mitä Jeesus teki meidän puolestamme ristillä. Hän näki, että me olimme rikkoneet Jumalaa vastaan ja joutuneet pois hänen yhteydestään, olimme kuolemanvaarassa.

Hän näki hätämme, lähti liikkeelle ja antautui itse kuolemaan ristillä puolestamme pelastaakseen meidät. Hän ei jättänyt sitä tekemättä vaikka tiesikin mitä se hänen omalla kohdallansa tulisi merkitsemään. Hän teki sen vain ja ainoastaan rakkaudesta meitä kohtaan niin kuin tuo tuttu raamatun jaekin sen meille ilmaisee: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” Joh 3:16.

Meidän on kuitenkin joskus vaikea myöntää, ettemme pysty pääsemään enää omin avuin Jumalan yhteyteen. Meidän ainut toivomme tässä asiassa on luottaa ja uskoa Jeesukseen ja antautua hänen pelastettavakseen. Olen kuullut pelastusalan ammattilaisten joskus sanovan, että sellainen ihminen on paljon helpommin pelastettavissa, joka ei enää jaksa laittaa itse vastaan. Tuskinpa meidänkään kannattaisi enää kovin paljoa tuollaista rakkautta vastustella vaan ottaa tuo meille tarjottu apu kiitollisena vastaa.

Ihan oikeutetusti tuota työtoverinsa pelastanutta laivan perämiestä kiitellään siitä mitä hän teki ja ehkä myös palkitaan hengenpelastajan ansiomerkillä. Meilläkin on varmasti aihetta kiittää Jeesusta siitä mitä hän on tehnyt puolestamme.

Hyvää kevättä kaikille ja varokaa heikkoja jäitä siellä missä niitä on vielä olemassa!

 

Erkki Lehtonen

Pastori, Juvan helluntaiseurakunta


Sovinnon aterialle

Jeesus Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin. Pääsiäisenä Jeesus tekee uuden liiton ihmisen ja Jumalan välille. Liittoon tullaan kasteen kautta ja se päivitetään ehtoollisessa. Me tarvitsemme sitä ateriaa, jossa Jeesus hyväksyy meidät seuraansa ja antaa itsensä meille kokonaan.

Mutta me tarvitsemme myös niitä aterioita, joissa me hyväksymme toinen toisemme samaan pöytään. Hyväksymme toisemme veljiksemme ja sisariksemme. Kenen kanssa murramme leipää, kenen kanssa jaamme sen. Jumalan edessä kaikki ovat yhtälaisia ja jakavat saman aterian, jossa osoittavat tarvitsevansa Jumalan armoa ja anteeksiantamusta.

Tänään ehtollinen yhdistää meidät: se yhdistää meidät suureen perheeseen, jossa Jumala on taivaallinen Isämme ja Jeesus veljemme. Tässä perheessä on monenlaisia ja erilaisia. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla parhaita kavereita. Tänään vihamielisyydet jätetään syrjään ja muistetaan, että meillä on yksi Isä taivaassa ja yksi Herra. Meidät kaikki on kutsuttu Kristuksen kanssa osallistumaan myös taivaan juhla-ateriaan. Jos sinulla on jotakin anteeksipyydettävää tai anteeksiannettavaa, tänään on hyvä päivä sovinnolle.

 

Anu Pelkonen

Juvan seurakunnan nuorisotyönohjaaja


Juhlallinen vastaanotto

Eräänä iltana keväällä 2011 olimme muutaman ystävän kanssa kokoontuneet olohuoneeseen Helsingin keskustassa. Katsoimme jääkiekon mm-finaalipeliä Suomen ja Ruotsin välillä. Ottelun kuluessa pelkäsimme naapurien tulevan valittamaan, kun riemuitsimme niin kovaa Suomen joukkueen tehdessä maaleja.

Peli päättyi tunnetuin tuloksin. Suomesta tuli maailmanmestari toisen kerran aikuisten jääkiekossa. Katsoimme vielä hidastukset kaikista maaleista ja seurasimme palkintojenjaon. Kun minä ja kaksi muuta Pohjois-Helsingissä tuolloin asunutta lähdimme ajamaan autolla kotiin päin, keskusta oli täynnä ihmisiä. Esplanadilla autojonot seisoivat kaikkiin suuntiin. Iloisia ihmisiä juoksi autojen väleissä kaistaviivoja pitkin ja he heittelivät ylävitosia autoilijoiden kanssa. Mannerheimintiellä kumpikin keskustan suuntaan tuleva kaista oli täynnä autoja Töölön tulliin asti.

En muista olleeni muussa yhtä isossa juhlassa. Jopa seuraavan päivän virallinen juhlatilaisuus kauppatorilla tuntui pienemmältä – tai ainakin vähemmän juhlalta. Ihmiset olivat jo kuluttaneet suurimman ilonsa. He olivat lähinnä pienissä piireissä pitkin esplanadia ja joivat pienen piirinsä kesken olutta. Edellisyön juhlahumu ja yli äyräidensä tulvinut riemu oli poissa. Hyvä jos onnistui enää hymyilevän ihmisen näkemään.

Ajattelen, että tuo yöllinen spontaani voitonjuhla oli ehkä lähinnä sitä, mitä Jeesus kohtasi palmusunnuntaina. Hän ratsasti aasin selässä kohti Jerusalemia ja suuri väkijoukko tuli häntä vastaan. Ihmiset heittelivät palmunoksia ja vaatteita hänen tielleen. He olivat aidosti innoissaan ja antoivat Jeesukselle vastaanoton, joka kuuluisi voittoisalle kuninkaalle. Jeesus tosin ei ollut voittanut mitään vielä. Vastaanotto perustui häneen kohdistettuihin odotuksiin.

Kuten voitonhuuma mm-kisojen jälkeen myös Jeesuksen vastaanottanut huuma haihtui nopeasti. Jääkiekkomaajoukkueelle laulettiin heti voittoa seuraavana päivänä: ”väliaikaista kaikki on vaan.” Jeesukselle huudettiin muutaman päivän päästä: ”ristiinnaulitse!”

On helppoa kadottaa innostus. Aina on jotain muuta ajateltavaa ja vielä parempaa on tulossa kuitenkin. Ihminen ei ole muuttunut parissa tuhannessa vuodessa mihinkään. Sotia käytiin tuolloin ja käydään edelleen. Sirkushuveihin uppoutuneet vaativat niiltä jatkuvasti enemmän. Ehkä meidänkin pitäisi mennä Jeesuksen luo ja huutaa: ”hoosianna!” Pelasta!

Mika Malinen

Juvan Seurakuntapastori


Äläkä saata meitä kiusaukseen

Viime sunnuntain toinen lukukappale oli seuraavanlainen:

”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.”

Kor. 10: 12-13

On helppo arvostella muita ihmisiä. Seisoa selkä suorana ja varmana ihmetellen: ”Miten joku voi ajatella, sanoa, tehdä tai toimia noin? Minä en ikinä olisi tuollainen.” Olen huomannut, että tuollaisten ajatusten jälkeen tajuaakin pian olevansa rähmällään maassa ihmetellen, miten minä kuitenkin ajattelin, sanoin, tein ja toimin samankaltaisesti kuin arvostelemani ihminen. En ollutkaan yhtään parempi vaikka luulin. Meissä jokaisessa ihmisessä on melko samanlaisia taipumuksia ja meille tulee samankaltaisia kiusauksia. Emme kukaan ole kiusauksista vapaita. Jos kamppailen jonkin asian kanssa, se tuskin on vieras monille muillekaan ihmisille saati sitten Jumalalle. Tämä tekee meistä inhimillisiä. Kiusaukset voivat olla raskaita kantaa. Ja raskasta on kantaa tietoa siitä, että olenkin heikko erilaisten houkutusten edessä ja että minunkin päässäni liikkuu kaikenlaisia, ei niin julkaisukelpoisia ajatuksia. Kiusaus on houkutusta pahaan. Kaikkeen sellaiseen, mikä ei ole Jumalalle mieleen. Sellaiseen joka vahingoittaa muita ihmisiä, ihmissuhteitamme, ympäristöämme ja myös meitä itseämme. Isä meidän- rukouksessa pyydämme: ”Äläkä saata meitä kiusaukseen.” Siinä voimme jättää kaikki kiusaukset, houkutukset ja epämukavat ajatuksemme Jumalalle.  Pyytää, että hän kääntäisi ajatuksemme niistä pois ja ohjaisi toiseen suuntaan. Sellaiseen suuntaan, missä voisimme enemmän rakentaa ja rakentua kuin hajottaa ja hajota.

Ymmärrys meille lahjoita,
rakkaus meihin vuodata.
Pois torju pahan kiusaus,
suo langenneille armahdus.

Virsi 111:4

Aila Asikainen, Juvan seurakunnan lähetyssihteeri


Uusi elämä

Kerrotaan miehestä, joka heräsi keskellä yötä siihen, että hänen navettansa oli ilmiliekeissä.

Palokunta hälyytettiin paikalle ja eläimien pelastaminen alkoi. He saivat onneksi lähes kaikki eläimet vielä navetasta ulos vaikka navetta paloikin lähes perustuksiaan myöten.

Seuraavana päivänä tuo sama mies käveli murheellisena navettansa raunioilla ja potkiskeli hiiltyneitä laudankappaleita ja maassa olevaa tuhkaa. Hänen saappaan kärki osui maassa olevaan hiiltyneeseen tuhkakasaan ja samassa sieltä tuhkan keskeltä ampaisi liikkeelle puolisen tusinaa tipua. Tuo kanaemo oli vaaran uhatessa kerännyt poikasensa suojaan siipiensä alle. Emo oli itse menehtynyt ja palanut poroksi suojatessaan poikasiaan, mutta nämä pääsivät jatkamaan elämäänsä vahingoittumattomina.

Jeesus sanoi kerran Jerusalemin asukkailla näin: ”Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla” (Lk 13:34).

Hän halusi, suhteessaan meihin ihmisiin, verrata itseään tuollaiseen kanaemoon, joka tekee kaikkensa suojellakseen poikasiaan. Näinhän Jeesus tekikin kuollessaan ristillä puolestamme. Tuo esimerkki tuhkaksi hiiltyneestä kanaemosta ei ollut kovin kaunista katseltavaa tuolle isännälle. Sitä ei ollut myöskään Jeesuksen ristinkuolema vaikka jotkut taiteilijat ovat antaneetkin siitä meille sangen kiiltokuvamaisen kuvan.

Kuolema näissä molemmissa tapauksissa toi tullessaan kuitenkin myös uuden elämän mahdollisuuden. Nuo pienet poikaset kerääntyivät vaaran uhatessa turvaan emonsa siipien alle ja saivat jatkaa elämäänsä. Kuulemalla tuon Jeesuksen kutsun tulla hänen luokseen, hänen siipiensä suojaan, meilläkin on mahdollisuus jatkaa elämäämme turvallisesti niin tässä ajassa kuin kerran taivaassa. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti rikkomuksemme Jumalan kanssa ja avasi meille tien Hänen yhteyteensä. Hän antoi meille näin uuden- mutta samalla myös iankaikkisen elämän mahdollisuuden.

Tuota Jumalan rakkauden osoitusta meidänkin on hyvä pysähtyä miettimään, kun olemme näissä kirkkovuoden tapahtumissa laskeutuneet paaston aikaan ja matkalla kohti pääsiäistä.

Erkki Lehtonen

Pastori, Juvan helluntaiseurakunta


On kysymys tämän ajan suurimmasta ihmisoikeushaasteesta

Yhteisvastuukeräys alkaa pääsääntöisesti aina kynttilänpäivänä. Kynttilänpäivä kääntää katseemme kevääseen; valoon ja toivoon. Valo lisääntyy ja paljastaa muutakin, kuin likaiset ikkunamme. Yhteisvastuukeräys on haastanut meitä suomalaisia jo vuodesta 1949. Tuolloin Suomi oli toisenlainen. Suomen alueellinen kurjuus herätti pappismiehet miettimään, että jotain täytyisi tehdä. Pienestä alkanut kirkon keräys on nyt suomalaisten yhteinen hyväntekeväisyyskeräys. Vuosittain tuo keräys nostaa esiin asioita, jotka haastavat meitä.  Aika usein ne ovat asioita, joita meidän ei ole helppo ottaa vastaan. Muistan keränneeni nuorten kanssa Kuopion Neulamäessä varoja Takuu-säätiön perustamiseen. Se oli raskas keräys. Ihmiset eivät ymmärtäneet, mistä siinä oli kysymys ja saimme nuorten kanssa kuulla monenlaista ja moni ovi pamahti edessämme kiinni. Tänään omassa työssäni kiitän tuota keräyskohdetta. Moni ihminen on saanut avun velkojensa järjestelyyn Takuu-säätiön kautta. Usein Yhteisvastuun keräyskohteet ovat olleet edellä aikaansa.

Tänä vuonna yhteisvastuu herättelee meitä tunnistamaan ja auttamaan ihmiskaupan uhreja sekä heitä, jotka ovat vaarassa joutua erilaisen hyväksikäytön kohteeksi. On kysymys tämän ajan suurimmasta ihmisoikeushaasteesta ja häikäilemättömästä toisen ihmisen ja hänen hätänsä hyväksikäytöstä. Ihmisestä on tehty kauppatavaraa jolla ei ole mahdollisuutta päättää omasta elämästään ja tässä kaupassa vain toinen hyötyy. Presidentti Sauli Niinistö totesi puheessaan viides helmikuuta: ”Ihmiskaupassa ihminen ja ihmisyys ovat pelkkää kauppatavaraa. Se on ihmisarvon syvää loukkaamista.” Ihmiskauppaa tapahtuu myös Suomessa. Yhteisvastuuvaroin kehitetään muun muassa tukihenkilötoimintaa ja etsivää työtä. Vahvistetaan työntekijöiden osaamista tunnistaa ja tavoittaa ihmiskaupan uhreja. Tarjotaan kriisiapua majoituksen, ruoan, hygienian ja vaatetuksen järjestämiseen. Mahdollistetaan tulkinkäyttö ja matalankynnyksen oikeusapu. Tunnuslauseena on tunnista, tue ja toimi. Suomessa työtä kehitetään yhdessä Pro-tukipiste ry:n, Rikosuhripäivystyksen, Pakolaisneuvonta ry:n ja Monika-Naiset liitto ry:n kanssa.

Yhteisvastuu varoin tuettava kansainvälinen työ keskittyy konfliktien keskellä asuvien nuorten auttamiseen. Näin pyritään estämään heidän joutumisensa ihmissalakuljetuksen ja ihmiskaupan uhreiksi. Kohteina ovat Jordaniaan muuttaneet pakolaislapset ja – nuoret sekä Israelin ja Palestiinalaisalueiden nuorten rauhankasvatustyö. Presidentti sanoi puheessaan: ”Maailmassa on ennätysmäärä pakolaisia. Heitä on saapunut runsain mitoin Eurooppaan ja Suomeenkin, mutta suurin osa pakenee oman maansa sisällä tai naapurimaahan. Parasta apua on paikalla annettu apu.” Tämän vuoden yhteisvastuuvarat suuntautuvat nimenomaan paikan päällä tapahtuvaan auttamistyöhön.

Yhteisvastuukeräys Juvalla ei voisi toteutua ilman vapaaehtoisia. Jokainen on tervetullut kantamaan yhteistä vastuuta. Meillä jokaisella on oma lahjamme annettavana ja tuotavana yhteiseen jakoon. Jumala kutsuu meitä kantamaan kortemme kekoon yhteiseksi hyväksi. Älä jää sivuun, vaan tule mukaan. Tehtävämme on antaa toivoa ja viedä valoa pimeimpäänkin nurkkaan. Alkava paastonaika on juuri sopiva hetki astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle, tekemään jotain uutta ja toisenlaista – tekemään vaikka yhteisvastuukeräystä tai tekemään sen vierailun, jota on jo vuosia siirtänyt. Nyt on oikea hetki tehdä jotain lähimmäisen hyväksi.

Maarit-Hannele Sutinen, Juvan seurakunnan diakoni


Pieni liekki tänään syttyy

Minun helmikuuni on aina kynttiläntäyteistä aikaa. On pihatulia, tuikkukippoja, rukouskynttilöitä, syntymäpäiväkakkukynttilöitä. Kynttilät tunnelman luojina ovat vertaansa vailla. Viime sunnuntaina vietettiin kirkoissa kynttilänpäivää. ”Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen, pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen.” 

Joulusta ja Jeesuksen syntymästä on kulunut 40 päivää ja Joosef ja Maria tuovat Jeesuksen Jerusalemin temppeliin. Lain mukaan jokainen esikoispoika kuului Jumalalle ja juutalaisen yhteisön tapoja noudattaen Jeesuksen vanhemmat tuovat poikansa siunattavaksi. Päivän evankeliumissa vanha Simeon kohtaa Jeesus-vauvan. Simeon oli hurskas mies. joka odotti messiasta, Jumalan valittua, maailman pelastajaa. Ja nyt Simeon tunnistaa tuon messiaan Jeesuksessa. Hän puhkeaa kiitos ja ylistyslauluun.

Kynttilänpäivä muistuttaa meitä siis Jeesuksesta, joka on maailman valo. Valo voittaa pimeyden. Me, Jumalan lapset, kuulumme valolle. Olemme veljiä ja sisaria Kristuksessa ja hänen kauttaan osallisia taivaan valtakunnasta ja sen kirkkaudesta. Jeesus on Jumalan valmistama pelastus. Vain Jeesuksessa on ilo, rauha ja iankaikkinen elämä.

Kynttilän liekki symboloi rukousta. Liekki kertoo siunauksesta, Jumalan huolenpidosta ja läsnäolosta. ”Pieni liekki ympärilleen hiljaa hehkuu lämpöä. Pieni liekki meille kertoo Jumala on lähellä.” Tahdon toivottaa sinulle hyvää, yhä valostuvaa keskitalven jatkoa ja kaikkivaltiaan siunausta. Jäädään valohoitoon!

Anu Pelkonen, Juvan seurakunnan nuorisotyönohjaaja