Musiikki

Osallistavaa musiikkitoimintaa

Seurakunnan musiikkitoiminta on ilmaista ja kaikille avointa.

Meillä on aktiivista kuorotoimintaa ja seurakunnassa on harjoitellut syksystä 2016 alkaen nuorten bändi. Musiikkitoiminta voi olla sinulle sosiaalinen harrastus tai/ja paikka kehittää omaa osaamistasi ja saada esiintymiskokemusta. Olet tervetullut mukaan omana itsenäsi ja omilla taidoillasi. Jos on epävarmuutta, mistä juuri sinun kannattaisi aloittaa musiikkiharrastuksesi niin ota yhteyttä kanttoriin ja keskustellaan asiasta.

Nuorten musiikkitapahtumat on perinteisesti järjestetty nuorisotyön kanssa yhteistyössä ja ainakin keikkatarjontaa retkien tai paikallisen konsertin muodossa on ollut ympäri vuotta. Isoskoulutuslaisille tarjotaan pari kertaa vuodessa bändiopetusta ja tarpeen mukaan myös muuta toimintaa.

Kuinka pääsen mukaan?

Ota kanttoriin yhteyttä ja löydetään yhdessä sinulla sopivaa tekemistä.

Kirkko

Juvan kirkko on hyvä ja pidetty konserttipaikka. Varsinkin joulun aikaan konserttitarjontaa on runsaasti ja esiintyjien kirjo sekä ohjelmisto on monipuolinen. Kesäaikaan kuuluu viikoittainen musiikkihetki kirkossa vaihtevilla esiintyjillä. Juvan kirkon suuret urut ovat saaneet tunnustusta laadustaan. Ne ovat tyyliltään ranskalais-romanttiset. Kirkossa on myös pienet barokkityyliset kuoriurut. Yhteislauluja lauletaan eri tilaisuuksissa kirkossa ja seurakuntatalolla ympäri vuoden. Tunnetuin yhteislaulutilaisuus on perinteinen kauneimmat joululaulut.

Kanttori

Juvan seurakunnan kanttorina toimii Risto Ruuskanen (MuM), etunimi.sukunimi(at)evl.fi, 044 034 0986. Kanttorin työhuone löytyy seurakuntatalolta.

Kirkon musiikkityössä mukana oleminen on osa seurakunnan vapaaehtoistyötä ja myös palvelutehtävä jokaisen omilla taidoilla ja lahjoilla. Tervetuloa mukaan palvelemaan!

Tapahtumat

Musiikkiaiheiset tapahtumat näkyvät etusivun tapahtumakalenterissa. Säännöllistä konserttitoimintaa tarjoaa heinäkuun keskiviikkoiltaisin järjestettävä Kesäillan musiikki-konsertti sarja. Konsertteihin on vapaa pääsy ja yleensä vapaaehtoinen ohjelmamaksu.